Jäsenkirje 2 2016

 

Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ry

Jäsenkirje 2 / 2016   7.3.2016 

Hyvät Naisliiton Helsingin yhdistyksen jäsenet,

Naisliiton vuoden 2016 teema on Naisten Ääniä 110 vuotta. Vuonna 1906 Suomessa toteutettiin ensimmäisenä maailmassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, joka antoi naisille oikeuden äänestää ja mikä vielä tärkeämpää, tulla valituksi eduskuntaan. Naisten Ääni -lehti perustettiin samaan aikaan tuomaan julkiseen keskusteluun naisille tärkeitä asioita ja nostamaan esille naisia. Sitä samaa jatkamme Naisten Ääni -verkkosivullamme.

Käy lukemassa upeita naiselämäkertoja www.naistenaani.fi, seuraa hankkeen edistymistä Facebookissa Naisten Ääni sivulta ja jaa postauksiamme omilla sivuillasi. Niin tieto leviää. Ja kirjoita itsestäsi tai jostakin muusta naisesta, jonka tarinan kertomista pidät tärkeänä. Me naiset jäämme edelleen vähemmälle huomiolle kuin miehet. Sitten sanotaan, että kyllähän me olisimme valinneet naisen, mutta kun ei löytynyt sopivaa. Historia ja uutiset kerrotaan miesten kautta, kun ei oikein löydy hyvää naisesimerkkiä. Korjataan tilannetta! 

Tiistaina 22.3. pidettävän kevätkokouksemme Kutsu esityslistoineen on tämän kirjeen lopussa. 

Muistathan myös maksaa jäsenmaksusi. Maksutiedot ovat tämän kirjeen lopussa. 

Keväällä on monta tilaisuutta, jolloin voimme kuulla naisten ääntä. 

Maaliskuussa 2016

Naistenpäivän juhla tiistaina 8.3.2016 kello 16.00 Helsingin yliopiston juhlasali, Helsingin yliopiston päärakennus, Aleksanterinkatu 5, Helsinki 

Puhujina valtiosihteeri Paula Lehtomäki, puheenjohtaja Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry, vararehtori Anna Mauranen, Helsingin yliopisto ja Helsingin yliopiston tutkijoita.

Tilaisuus on maksuton ja sisältää kuohuviinitarjoilun. Lämpimästi tervetuloa!

Laulukerho tarjoaa musiikillista virkistystä torstai-iltapäiviin, mukavaa yhdessäoloa, mahdollisuuden saada uusia tuttuja sekä myönteisiä tunnekokemuksia ja iloa musiikin äärellä.

Laulukerho on yhteislaulutilaisuus, jossa ei tarvitse osata laulaa eikä lukea nuotteja. Jotta mahdollisimman moni yhdistyksemme jäsen ehtisi nauttia laulamisesta, laulukerho alkaa maaliskuusta lähtien kokoontua kaksi kertaa kuukaudessa musiikin maisteri Kaisa Kauppisen laulattaessa meitä haitarin säestyksellä.

Vaikka laulukerho on esiintynyt esim. yhdistyksen pikkujouluissa, niin esiintymispakkoa ei ole.  Toimintaan voi mainiosti osallistua käymällä vain harjoituksissa. Kaisa tuo osaamistaan ja ideoita, mutta ryhmäläisten toiveet huomioidaan toiminnassa esim. kappalevalinnoissa. 

Uusimpien tutkimusten mukaan laulamisesta on laulutaidoista riippumatta muutakin hyötyä kuin mielihyvän tunne. MuT, psykologi, laulunopettaja Ava Nummisen mukaan musiikki aktivoi aivoja laaja-alaisesti esim. näin:

Äänien kuunteleminen & analysointi --> kuuluaivokuori
Liikkuminen, rytmin naputtelu, laulaminen --> motorinen aivokuori, pikkuaivot, basaaligangliot
Ennakointi, suunnittelu, kontrollointi --> etuaivokuori
Emotionaaliset reaktiot musiikkiin --> limbinen järjestelmä, pikkuaivot
Musiikin muistaminen, muistot, konteksti --> hippocampus
Sanojen ja nuottien lukeminen --> näköaivokuori
 

Jos pidät itseäsi laulutaidottomana, unohda se!  Ava Nummisen mukaan ”Laulutaidottomuus ei ole yksilön pysyvä ominaisuus. Laulutaitoa voi kehittää miltä lähtötasolta ja minkä ikäisenä tahansa”. 

Laulupäivä on aina torstai ja laulaminen alkaa klo 14.00:

Maaliskuu: 10.3 ja 31.3

Huhtikuu: 14.4 ja 28.4

Toukokuu: 12.5 ja 19.5

Aurorankadulle voi tulla jo klo 13.40, jos haluaa rupattelun lomassa venytellä ja lämmitellä pienellä jumpalla ennen kuin Kaisa aloittaa laulattamisen tasan klo 14.00.  

Kirjakerhossa keskustellaan eri maiden kirjallisuudesta

Lauantaina 12.3. klo 14.00 teemana on Japanin kirjallisuus.  

Torstaina 17.3. klo 16.00 on tilaisuus päästä tutustumaan naisten työhön hotelleissa ja ravintoloissa 1930-luvulta 1990-luvulle.Rinta rinnan -näyttely on  Hotelli- ja ravintolamuseossa, Kaapelitehtaalla, osoite Tallberginkatu 1.

"Rinta rinnan -valokuvanäyttely Hotelli ja ravintolamuseossa on kunnianosoitus naisille hotelli- ja ravintola-alalla. Suuri osa majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöistä on ollut naisia. Heidän työpanoksensa on ollut merkittävä, mutta palkka ja arvostus usein pienempi kuin miesten. Alan naisammattilaiset eivät ole aina saaneet ansaitsemaansa kunniaa. Lisähaasteita naisille on tuonut muun muassa perheen ja työn yhdistäminen ja kamppailu tasavertaisempien työolojen ja palkkauksen puolesta. Työ jatkuu edelleen ammattitaidon, ammattiylpeyden ja työtoveruuden voimin – rinta rinnan." 

Näyttelyyn liittyy puheenjohtajamme Maritta Pohlsin kesän alussa ilmestyvä tutkimus ja Maritta on mukana kierroksella. Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Ei pääsymaksua. Ilmoittautuminen sihteerille 15.3. mennessä.Katso tarkemmin http://www.hotellijaravintolamuseo.fi/nayttelyt/tulossa/

 

Tiistaina 22.3. klo 17.00 pidetään yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous, jonka alussa saamme kuulla Lucina Hagmanin ajatuksia näyttelijä Emma Pajun tulkitsemana. Lucina oli naisasian uranuurtaja: Marttajärjestön, Naisasialiitto Unionin ja Suomalaisen Naisliiton perustajajäsen ja yksi 19 ensimmäisestä naiskansanedustajasta v.1907. Hän perusti ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun, koska uskoi tyttöjen ja poikien yhteiskasvatukseen. Rehtori Lucina Hagman sai ensimmäisenä naisena Suomessa professorin arvonimen vuonna 1928.Kokouskutsu on tämän jäsenkirjeen lopussa.

Huhtikuussa 2016

Lauantaina 9.4. klo 14.00 Kirjakerhon aiheena ovat historialliset romaanit Raija Orasen ja Sirpa Kähkösen tuotannossa. Mustat morsiamet, Lakanasiivet ja Neidonkenkä kertovat upealla tavalla Kuopion historiaa työväestön näkökulmasta. Maan Aamu sarja taas sijoittuu kartanoon läntisellä Uudellamaalla. Tule kuulemaan ja kertomaan ajatuksiasi kirjakerhoon. 

Lauantaina 16.4. on Naisliiton kevätkokous alkaen klo 10.30 ja klo 14.30–18.30 Naisliiton Minna Canth-seminaari MoniNaiset äänetKalevalakorun tiloissa Pitäjänmäellä (Strömbergintie 4). Seminaarissa kuulemme Naisten Ääntä maahanmuuttajanaisten näkökulmasta: Mitä Vuoden Isovanhempi -palkinnon saaneet Celestine Vita Buba ja Tiiu Holappa kertovat? Mitä maahanmuuttajataustainen toimittajanainen Kaarina Hazard arvelee Suomessa käytävästä keskustelusta. Miten Ihmisoikeusliiton Kaari Mattila näkee kotouttamisen. Seminaarin ohjelma julkaistaan yhdistyksen verkkosivulla http://naisliittohelsinki.fi/ viimeistään 16.3. Seuraa sivujamme muutenkin. Sieltä löydät kaikki yhdistyksen ohjelmatiedot.

Toukokuussa 2016

Keskiviikkona 11.5. tutkija Riitta Oittinen kertoo kirjailija Tyyni Tuuliosta, jonka erikoisalaa oli naisten historia sekä romaaninen kirjallisuus. Naisten elämäkertojen tekijänä hän oli pioneeri.  Esimerkiksi Aleksandra Gripenbergin, Florence Nightingalen, Maila Talvion ja Sophie Mannerheimin elämä piirtyy hänen kynänsä kautta. Energistä Tuuliota on kutsuttu klassisen humanistityypin viimeiseksi edustajaksi ja hänen on luonnehdittu edustavan ”henkevän porvarillista katsomustapaa”. 


Kevätretki Tampereelle
La 21.5.2016 klo 8.30 alkaen

Museo Milavida - Näsilinna

Tarina alkaa kun kolme pietarilaista liikemiestä ostaa v. 1836 Tampereelta pienen puuvillakehräämön. Tehtaan johtamista opettelemaan lähetetään 20-vuotias Wilhelm von Nottbeck. Näyttely seuraa Wilhelmin ja hänen perheensä loisteliasta ja kansainvälistä elämää Tampereella aina siihen saakka kunnes suvun viimeisetkin jäsenet jättävät Tampereen 1900-luvun alussa. 

Vuosiin mahtuu niin menestystä kuin kipeitä menetyksiäkin.

Mukaansatempaava ääniopastus, aidot upeat esineet, näyttävät puvut ja näköisnuket takaavat kävijälle vaikuttavan näyttelykokemuksen. 

Amurin työläismuseo

Missä ja miten ennen elettiin? Amurin työläismuseokortteli avaa ovet aikansa näköisiin asuntoihin ja esittelee elämää läpi yhdeksän vuosikymmenen. Amurin työläismuseokortteli kertoo faktat kiehtovasti, avaa ovet aikansa näköisiin asuntoihin, tutustuttaa ihmiskohtaloihin ja esittelee elämänmenoa läpi yhdeksän vuosikymmenen.

KEVÄTRETKEN OHJELMA

 8.30 Lähtö Kiasman edestä
10.45 Perillä Museo Milavidassa
11-12.00 Opastettu museokäynti, draamaopastus kertoo elämästä linnassa    palvelusväen näkökulmasta.
12 - 13.15 Lounas
13.15 - 13.30   Siirtyminen bussilla
13.30 -14.45 Amurin työläismuseoon tutustuminen, opastettu korttelikierros.
14.45 - 15.30   Iltapäiväkahvit
15.30 Lähtö takaisin Helsinkiin
17.30 Perillä Helsingissä

Kevätretken hinta on 40 €/jäsen. Mikäli paikkoja jää, voit ottaa ystäväsi mukaan, hinta ei- jäsenille on 50 €. Retken hinta ei sisällä lounasta. Mukaan mahtuu 25 jäsentä, ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli retkelle halukkaita jäseniä on enemmän, voimme mahdollisesti järjestää heille Tampereella muita tutustumiskohteita. Sitovat ilmoittautumiset ilmoittautumiset@naisliittohelsinki.fi ja maksu viimeistään 21.4. Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ry:n tilille FI72 1574 3000 0239 19, maksuviite 32175.

Syysretken alustava ohjelma
Matkaamme Orimattilaan. Siellä tutustumme Urho Kekkosen arkistoon, käymme Soile Yli-Mäyryn upeassa taidelinnassa ja käymme Orimattilan korkeatasoisessa taidemuseossa.

Bridgekerho kokoontuu edelleen pelaamaan kerran viikossa perjantaisin klo 14.00, jolloin pelaajaparit arvotaan. Jäsenet voivat tuoda mukaan ystäviään 2 euron pelimaksulla. Perjantaipeliä ei ole silloin kun Suomalaisen Naisliiton tai Hilja Vilkemaan säätiön hallitus kokoontuu Aurorankadulla. Pelin peruuntumisesta ilmoitetaan hyvissä ajoin perjantaipeleissä, sähköpostitse ja yhdistyksen verkkosivuilla osoitteessa www.naisliittohelsinki.fi.

Jäsenillat ja kerhot pidetään Liiton huoneistossa Aurorankatu 17 A 11, ellei muuta paikkaa mainita.

 

Yhdistyksen hallitus kokoontuu 5.4. ja 10.5. Luemme mielellämme ajatuksiasi Naisliiton Helsingin yhdistyksen toiminnasta. Lähetä sähköpostia. 

 

Maritta Pohls   Kukka Lehmusvirta

Puheenjohtaja   Sihteeri

maritta.pohls@tutkimuksenaika.com   toimisto@naisliittohelsinki.fi

www.tutkimuksenaika.com 

 

Vuoden 2016 Jäsenmaksu on 29 euroa ja se maksetaan Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ry:n tilille FI72 1574 3000 0239 19, maksuviite 31752. Eräpäivä oli 1.3.2016.

Jäsentapahtumiin osallistuminen edellyttää, että jäsenmaksu on maksettu.

Sihteerin tavoittaa jäsenasioissa parhaiten sähköpostitse:toimisto@naisliittohelsinki.fi

tai puhelinaikoina tiistaisin ja torstaisin klo 10 - 12, p. 0440 155 406. Muina aikoina vastaaminen on epävarmaa.

Tilaisuuksiin ilmoittaudutaan osoitteeseen: ilmoittautumiset@naisliittohelsinki.fi.

Verkkosivut: www.naisliittohelsinki.fi

Suomalaisen Naisliiton Helsingin Yhdistyksen jäsenille

 

  KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN

 

Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään

TIISTAINA 22.3.2016 KLO 17.00 osoitteessa Aurorankatu 17 A 11, 00100 Helsinki.

 

ESITYSLISTA

1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Todetaan läsnä olevien jäsenten lukumäärä ja läsnäolo- ja puheoikeutetut.

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

6. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus, tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan lausunto.

7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

9. Kokouksen päättäminen .

Yhdistys tarjoaa kevätkokouskahvit. Tarjoiluja varten pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan kevätkokoukseen viimeistään 21.3. sähköpostitse osoitteeseen: ilmoittautumiset@naisliittohelsinki.fi .

Tervetuloa kevätkokoukseen kokouspapereiden kera!

Allekirjoitettu tasekirja ja tilintarkastuskertomus ovat nähtävissä toimistolla.

 

 

Helsingissä 7.3.2016

 

 

Maritta Pohls   Kukka Lehmusvirta

Puheenjohtaja   Sihteeri


< Elokuu 2017 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
31010203040506
07080910111213
14151617181920
21222324252627
28293031010203
04050607080910