Aurorankadun huoneistossa vesivahinkokorjaus 28.11.2023 alkaen
Remontin takia Aurorankadun huoneisto on poissa käytöstä toistaiseksi.

Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys

Kesäkuussa vuonna 1907 perustetulla yhdistyksellä on pitkä ja kunniakas historia. Yhdistyksen toiminnan perustana on ollut alusta lähtien naisten yhteiskunnallinen aktivointi ja pyrkimys tasa-arvoon.

Naisasia on pohjana myös 2014 käynnistyneessä mittavassa Naisten Ääni -hankkeessa. Siinä Suomalainen Naisliitto ja sen jäsenyhdistykset pyrkivät levittämään koko maahan intoa kirjoittaa naisten elämäkertoja internettiin. Naisten tekemisistä kun löytyy ällistyttävän vähän tietoa. Maaliskuussa 2015 julkistettiin ensimmäinen versio Naisten Ääni -sivustosta. Samaan aikaan hanketta edistetään verkostoitumalla ja houkuttelemalla muita naisjärjestöjä yhteistyöhön.


****************************************************************************

Valkoisia variksia ja helmikanoja

Tiesitkö,
- että Suomalaisen Naisliiton puheenjohtaja Lucina Hagman sai aikaan melkoisen mediakohun syksyllä1908 kirjoittaessaan Helsingin Sanomiin kärkevän kritiikin Ville Vallgrenin veistämästä Havis
Amanda -patsaasta.
- että vuonna 1916 Naisliitossa nousi keskustelun valtavirtaan naisten yhteinen puolue, naisten kokoomus. Sanomalehdet kirjoittivat naispuolueesta ja jopa sukupuolisodasta.
- että Naisliitossa kerättiin 25 vuotta rahaa Kaisaniemeen suunniteltua Minna Canthin patsasta varten.
- että Eila Pennasen romaanissa Mongolit (1966) kuvataan Naisliitossa itänyttä valtataistelua.

Tämän - ja paljon, paljon muuta- voit lukea Suomalaisen Naisliiton 110-vuotisjuhlakirjasta Valkoisia variksia ja helmikanoja. Liiton 110 vuosikymmenen lisäksi kirjassa ovat oman lukunsa saaneet Naisliiton yhdistykset, Opetusneuvos Hilja Vilkemaan stipendisäätiö ja Naisten Ääni. Jokaisen luvun yhteydessä on henkilökuva aikansa/asiansa vaikuttajanaisesta.
Juhlakirjan teksti on syntynyt naisliittolaisten talkoovoimin.Sen on toimittanut Maija Kauppinen ja kirjoittajina on hänen lisäkseen ollut 15 naisliittolaista. Taitto on Tuija Rannikon.

Valkoisia variksia ja helmikanoja - Suomalaisen Naisliiton 110-vúotisjuhlakirja on 300 -sivuinen, kansi nelivärinen ja sisäsivut mustavalkoisia. Kirjan hinta on 35 euroa.







 
  • Pienoiselämäkertojen kirjoittaminen jatkuu ja kaikki julkaisut tallennetaan SKS:n arkistoon.

  • Oi niitä aikoja - kun naiset murtavat lasikattoja on Naisliiton 115-vuotisjuhlavuoden julkaisu. Kirja sisältää 28 naisen kiinnostavan työelämäkerran eri ammattialoilta.

  • Kuin satakielten laulu on Naisliiton Helsingin Osaston 100-vuotisjuhlakirja, jonka nimi saa lukijan vilkaisemaan teoksen sisältöä ja kiinnostumaan naisliikkeen historiasta ikään kuin vahingossa.

  • Kiitos tämän antologian ilmestymisestä kuuluu koululaisille, jotka innostuivat kirjoittamaan sukunsa naisista.