Kansallismuseossa 24.3. klo 16.45 Suomen tarina sekä siihen yhdistettynä Inkeriläiset - unohdetut suomalaiset PERUTTU
Tutustutaan yhdessä Suomen tarina sekä siihen yhdistettynä Inkeriläiset - unohdetut
suomalaiset näyttelyihin Kansallismuseossa ti 24.3. klo 16.45.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 22.3.
Suomen tarina näyttelyn tekijöihin lukeutuvat mm. elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen, kulttuurin moniosaaja Kaarina Hazard, historioitsija Teemu Keskisarja ja lavastaja Kari Kankaanpää.
Suomen lähimenneisyys on valoa ja syviä varjoja. Itsenäistymiseen ja sotiin liittyviä haavoja käsitellään näyttelyssä rohkeasti uudella tavalla. Näyttely tulvii myös riemua, sillä sadassa vuodessa Suomesta on kasvanut demokratian, tasa-arvon ja hyvinvoinnin maa. Hellästi nauretaan myös suomalaisten pikku kummallisuuksille – suomalaiset ovat outo, mutta onnellinen kansa!
Inkeriläiset unohdetut suomalaiset näyttelyn käsikirjoitus on Lea Pakkasen ja Santeri Pakkasen sekä valokuvat Meeri Koutaniemen.
Näyttely kertoo identiteetistä ja kollektiivisen muistamisen merkityksestä.
Sukupolvelta toiselle niukoin sanoin välitetyt kokemukset väkivallasta, pakenemisesta ja pelosta ovat tiivistyneet inkeriläisyyden ytimeen. Samalla etenkin nuorten tietoisuus yhteisönsä historiasta on ohentunut. Harva tietää, mitä inkerinsuomalaisille oikein tapahtui.
Pääsymaksu on 10€, jonka jokainen maksaa kassalle itse (museokortilla ilmaiseksi). Opastuksen maksaa yhdistys.