Kunnille velvollisuus järjestää digitukea julkisena palveluna

Ajankohtaisseminaarissa 16.2.2024 julkistettiin kansalaisaloite kuntien velvollisuudesta järjestää digitukea julkisena palveluna. Puolessa vuodessa kansalaisaloitteen pitää kerätä vähintään 50 000 allekirjoitusta. Kun raja ylittyy, aloite etenee päätöksentekoon. Tavoitteena on lainsäädäntö, joka tuo joka kuntaan digitukipisteet.

Kansalaisaloitteen pääsee allekirjoittamaan osoitteessa www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13077
Tunnistautumiseen tarvitaan esimerkiksi pankkitunnukset.

Aloitteen sisältö
Esitämme, että hallitus valmistelee ja vie eduskunnan päätettäväksi lainsäädännön, jolla kaikki kunnat velvoitetaan perustamaan digitukipisteet alueelleen. Pisteiden verkon täytyy olla niin tiheä, että palvelut ovat myös esikaupungeissa ja syrjäkylillä asuvien saavutettavissa.

Perustuslaki takaa kaikille kansalaisille yhdenvertaisen kohtelun. Tämä ei toteudu, kun Suomessa on nyt useita satoja tuhansia ihmisiä, digipudokkaita, jotka ovat täysin syrjässä digitaalisista palveluista. Heidän lisäkseen tuhansille ihmisille digilaitteiden käyttö tuottaa vaikeuksia.
Lainsäädännön pitää taata, että kuntien tukipisteissä on riittävä, vaitiolovelvollinen henkilöstö. Avustajien tehtävien tulee ulottua asioitaan digitaalisesti hoitavan henkilön neuvomisesta siihen, että asiointi hoituu teknisesti asiakkaan puolesta.

Avustajalla ei ole oikeutta puuttua asioinnin tai viestinnän asiasisältöön, mutta hänellä on velvollisuus erityisesti viranomaisasioinnissa tarvittaessa kertoa, minkälaisia tietoja ja liitteitä asiakirjojen täyttämisessä tarvitaan.

Perustelut
Julkisen hallinnon päätöksillä pyritään yhä suurempi osa asioinnista hoitamaan digitaalisesti. Digitaalisuus lisääntyy nopeasti kaikilla elämän alueilla. Aloitteen tavoitteena on lainsäädäntö, joka tuo digitaaliset palvelut kaikkien ulottuville ja pitää siten kaikki kansalaisryhmät mukana yhteiskunnassa. Myös hallintolain periaatteiden mukaan kansalaisille tulee antaa asiansa hoitamiseen neuvontaa.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on kirjaus: ”Ehkäistään digisyrjäytymistä ja huomioidaan eri käyttäjäryhmien tarpeet ja digitaalisten ratkaisujen helppokäyttöisyys. Varmistetaan kasvokkain ja puhelimitse asiointi tarvittaessa."
Digisyrjäytymiseen on monia syitä. Digipudokkailla ei ole välttämättä varaa hankkia laitteita. Jos ei ole rahaa lääkkeisiin, ei sitä riitä älypuhelimeenkaan. Palveluista syrjäytyneet eivät useinkaan osaa käyttää digilaitteita tai pelkäävät niiden käyttöä. Monet sairaudet, vaikkapa sormien vapina ja vammat tai kielitaidon puute estävät laitteiden käytön.
Avuksi tarvitaan lainsäädännön takaamat palvelut, apu ilman digiä eläville kuin myös vaikeuksia digin kanssa kohtaaville.
Monet tahot, kuten järjestöt ja pankit, tekevät ansiokasta työtä ihmisten digikouluttamiseksi, ja tätä työtä kannattaa ja pitää edelleen tukea. Parhaimmillaankaan tämä tuki ei kuitenkaan tavoita erityisesti matalimmin koulutettuja ja kaikkein iäkkäimpiä.
Näitä palveluita ei ole liioin tasaisesti kaikkialla maassa. Ne toimivat paljolti järjestöjen tuella. Jos se tuki tyrehtyy, palvelu katoaa. Siksi digitukipisteiden toiminnan ja rahoituksen pitää perustua lainsäädäntöön.
Vapaaehtoisvoimien palveluista ei ole liioin apua, kun vaaditaan vahvaa tunnistautumista. Pankkitunnuksia ei saisi antaa edes läheisille. Niin kuitenkin asioiden sujuvoittamiseksi usein tehdään.
Yksineläjien määrä kasvaa, eikä kaikilla ole lähipiirissään ihmisiä, joita he voisivat valtuuttaa asioimaan puolestaan. Kun lainsäädäntöä julkisena palveluna järjestettävästä digituesta valmistellaan, olisikin syytä selvittää, voiko – ja millä edellytyksillä – digitukipalvelussa työskentelevä henkilökunta asioida asiakkaansa puolesta.
Koko kansantalous hyötyisi, kun kaikki kansalaiset saisivat tarvitsemansa palvelut sujuvasti. Tutkijat todistavat, että syrjimättömyys on ikääntyvän yhteiskunnan etu.
Digipudokkuus ei ole liioin ohimenevä ongelma. Tekniikka kehittyy niin vauhdikkaasti, että ilman apua kaikki eivät jatkossakaan selviydy. 

Vastuuhenkilöt
Pirkko Keskinen
Anneli Mäkinen
Kirsti Pohjonen
Soile Hakola
Maija Kauppinen-Tiilikainen
Vuokko Kangassuo

 


 

16.2.2024

  • Pienoiselämäkertojen kirjoittaminen jatkuu ja kaikki julkaisut tallennetaan SKS:n arkistoon.

  • Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ry
    toimisto@naisliittohelsinki.fi

  • Video: Digitukiräppitanssi
    - klikkaa kuvaa

  • Video: Digituki - Koska sitä tulee?
    - klikkaa kuvaa

  • Oi niitä aikoja - kun naiset murtavat lasikattoja on Naisliiton 115-vuotisjuhlavuoden julkaisu. Kirja sisältää 28 naisen kiinnostavan työelämäkerran eri ammattialoilta.

  • Kuin satakielten laulu on Naisliiton Helsingin Osaston 100-vuotisjuhlakirja, jonka nimi saa lukijan vilkaisemaan teoksen sisältöä ja kiinnostumaan naisliikkeen historiasta ikään kuin vahingossa.